Yhteiskehittelyssä on voimaa

Yhteiskehittelyssä oppii koko ajan.

Minulle on lähtemättömästi jäänyt mieleeni menneiltä vuosilta erään kuntoremontti-kurssille osallistuneen kommentti ”Olisi raskasta olla ainoa viisas!”. Henkilö oli oivaltanut, ettei tarvitse yksin kantaa huolta ja vastuuta kaikesta viisaudesta ja osaamisesta. Sehän oli sitten omiaan lisäämään niin henkilön itsensä hyvinvointia ja osaamista, mutta myös ympärillä olevien muiden ihmisten.

Yhteiskehittelyn sana on monien huulilla. Itsekin siihen uskon. Uskon siihen, että yhteinen asioiden tutkiminen, kokeileminen ja kokemusten jakaminen, yhteinen oppiminen ja arvioiminen on se, millä menemme eteenpäin myös Yhdessä tulevaan -muutoshankkeessa.

Yhteiskehittelyssä oppii koko ajan. Se kehittää omaa ammattitaitoa ja lisää työn mielekkyyttä. Ja sanoisinko, että se kehittää ihmisenä olemista.

Sen se vaatii, ettei tahdo olla se ainoa viisas.

Anne Lahdenperä-Seunavaara, Omnia